Etusivu
Tervetuloa tutustuman Lahden Eläkeläisten toimintaan.
Lahden Eläkeläiset ry on perustettu vuonna 1960. Tavoitteenamme on jäsenten ja ikäihmisten kunnon ja henkisen vireyden ylläpitäminen
sekä eläkeläisten edunvalvontaan liittyvien asioihin vaikuttaminen. Meidät löydät osoitteesta Hämeenkatu 15 4 krs., 15110 Lahti.
Lahden Eläkeläisten tulevaa toimintaa.
Torstaikerho jatkuu joka torstai klo 11- Tietotuvassa. Hämeenkatu 15 4 krs. Lahti. Jatkuen joka torstai koko talven. Keskustellaan ajankohtaiset aiheet, tietovisaa, muistipelejä, korttipelejä, bingoa, mölkkyä, kahvit. Ei pääsymaksua. Tervetuloa, mukavaan porukaan.
Joululaulut yhdessä to 14.12. klo 12- Tietotuvassa.
Laulamme Viljo- Kalevin kanssa yhdessä joululauluja. Aloitamme joulukahvilla klo 11- Torstaikerhon merkeissä. Tervetuloa laulamaan.
Tulevaa toimintaa, yhdessä..
Karaoke, laulamme, yksin, yhdessä. Runokaraoke. Käden taidot- näyttely. Muistojen sävelet- ja kertomukset. Erilaiset kulttuuri tapahtumat. Kansantanssi. Teatterikerho. Yhteistyö monikulttuurilaisten kanssa. Tiedotus, markkinatorilla, Mahdollisuuksien torilla satamassa, keväällä.
Teemme yhdessä Tietotuvassa. Hämeenkatu 15. 4 krs. Lahti, tapaamisiin, Tervetuloa.
Teatterikerho jatkaa v 2024.
Vierailu Heinolan Eläkeläiset ry:n Hopearannassa 7.6.2023.
Meidän teatterikerholaiset Vuokko, Kirsti, Ritva, esittivät Sketsin ”Rompasen rautakaupassa”
Video löytyy www.lahdenelakelaiset.com Sivun vasemmassa reunassa olevasta Linkit, kohdasta.
Jäsenmaksu v 2024.
Yhdistyksen jäsenmaksu on v 2024. 20€ sisältää 6 kertaa ilmestyvän Eläkeläinen lehden. Etusivulla on linkki Liity jäseneksi, sen täyttämällä ja lähetä painikkeella jäsenrekisteri kirja teidät jäseneksi, ja yhdistys hyväksyy jäsenyyden. Tervetuloa Lahden Eläkeläisten jäseneksi ja toimimaan yhdessä.
Kiitos kuluneesta vuodesta.
Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2024.
Tulevia tapahtumia
Oma- Säästöpankin joulupuuro.
Oma- Säästöpankki. Aleksanterikatu 6. Lahti. Tarjoaa joulupuuroa ja kertoo toiminnastaan. ke. 13.12. 2023 klo 11- 13.00.[...]
Rauhan tilaisuus Tietotuvassa.
Rauhan- tilaisuus Tietotuvassa. ke.13.12.2023 klo 18.00.Nato Suomessa ja sota Euroopassa- mitä odotettavissa ?Alustajana Antero Eerola vantaalainen (vas) valtuutettu ja turval[...]
Karaokea, joululaulut.
Karaokessa laulamme joululauluja to.14.12. klo 12- Viljo- Kalevin vetämänä.laulamme yksin, yhdessä. Aliotamme Torstaikerholla klo 11.oo jatkamme Karaokella. Tervetuloa laulama[...]
Ikääntyneiden hyvinvointi- ohjaus, luento.
Lahden Eläkeläiset ry, järjestää tilaisuuden ikäihmisten hyvinvointiin liittyen.Terveysliikuntakoordinaattori Heli Hautalahti kertoo terveyttä edistävästä liikunnasta, ravit[...]